Laji löi itsensä läpi kesällä 2000 Savonlinnassa organisoiduissa kännykänheiton maailmanmestaruuskisoissa. Järjestäjänä toimi tulkkaus- ja käännöstoimisto Fennolingua, jonka monikansallinen henkilöstö sekä monet urheilu- ja karnevaalihenkiset kännykänheittäjät purkivat tuntojaan heittämällä kännyköitä. Kierrätyskeskus oli mukana ja ongelmajätteitä kerättiin talteen ja oman vanhan kännykän saattoi korvata ostamalla uuden paikan päällä tai tietysti voittamalla pääpalkinnon, joka oli uusi matkapuhelin. Laji löi itsensä läpi kertaheitolla ja herätti heti laajaa kansainvälistä kiinnostusta.







Helmikuussa 2005 Sveitsissä järjestettiin ensimmäiset Sveitsin mestaruuskisat talvikisoina Stoosissa lähellä Zürichiä. Sekä freestyle kisan että perinteisen tyylin voittajat saivat palkinnoiksi kisaliput Suomeen maailmanmestaruuskisoihin. Pohjois-Saksassa järjestettiin juhannuksen aikaan 2005 ensimmäiset viralliset saksalaiset kisat, palkintojen joukossa on mm. kisamatka Savonlinnaan. Vuonna 2012 kansalliset kisat järjestettiin myös Belgiassa ja voittajat saivat palkinnoksi kisamatkan Savonlinnaan.